En olekaan taas kirjoitellut piiitkään aikaan.

Joskus huomaa astuneensa uuteen ympyrään. Sellaiseen johon, et ennen olisi koskaan voinut uskoa astuvasi. Mulle usko ja sen tuomat ilon ja surun asiat olivat se uusi ympyrä.
   Ripari oli elämäni kohokohta tähän mennessä. Ne kihmiset, joita näki siellä viikon ajan 24/7, olivat upeita ja omalaatuisia persoonia, jotka lämmittävät sydäntäni edelleen. Usko tuli siinä hiljaa sivussa.
   Toki olin ajatellut ennen leiriä, että voisihan sitä tulla uskoon ja voisihan se olla aika mahtava fiilis. Mutta nyt sen vasta oikeesti tajuaa, milaista se on. Onhan se mahtavaa kaikin puolin uskoa Jumalaan ja elävään Vapahtajaan, mutta eihän se ilman vaikeuksia onnistu. On niitä huonoja päiviä, jolloin ei mikään onnistu ja niitä, joista nauttii täysin siemauksin.

Toivottavasti teillä on ollut upee kesä!

Moni ihminen on ihmetellyt mun pieniä valintoja. Sellaisia, joita pidän itsestään selvinä. Teen jotkut asiat eri tavalla, koska en välttämättä aina halua toimia tietyn kaavan mukaan.

Ensimmäinen valinta, jota jotkut tutut ihmettelivät, oli minun valintani, joka liittyi konfirmaatiossa tehtävään siunaukseen. Valitsin, että konfirmaatiossa minut siunaa miespuoleinen kummini. Kun kerroin asiasta, jotkut ihmettelivät sitä suuresti! He kysyivät, eikö kummitätini pääse sinne, vai mikä on. Sitten selitin, että tämä, joka minut siunaa, ei ollut sylikummini..jne.

Toiseksi ihmeteltiin suuresti sitä, että lähdin mökille perheeni kanssa juhannuksena. "Miten 14-vuotias muka voi lähteä mökille?", oli yleinen kysymys. Onko se joku harminaisuus? Tietysti lähdin mökille, koska näin siellä isovanhempani ja serkkutyttöni, joka on 9v.Mikään ei voisi ola mukavampaa kuin loma perheen kanssa mökillä.
   Juhannustekstareissa valiteltiin kylmyyttä ja hyttysenpuremia, joita suuresti ihmettelin. Olivatko kaverini varustautuneet hellevaatteilla juhannuksen viettoon?! Minulla oli mukana lämmintä pitkähihaista ja muuta lämmintä vaatetta. Hyttysmyrkky on myös oiva keksintö. Tosin, en käyttänyt sitä kuin kerran.
   Ja ennen kaikkea - asenne on suuri vaikuttava asia mökkilomailuun. Jos lähdetään nenä nyrpällään mökille, loma on jo pilalla. Mutta jos mukaan ottaa kassillisen hyvää, reipasta mieltä juhannus on todella onnistunut!

Ja nyt on edessä 5 päivän perheloma Luumäen Taavetissa. Odotan sitä innolla. Saa syödä seisovasta pöydästä, on paljon ohjelmaa ja hyvät uimarannat. Loma perheen kanssa onnistuu jokaiselta, kun vähän yrittää!

Jos sä saisit päättää, mitä muuttaisit menneisyydestäsi, mitä muuttaisit? Vai haluaisitko muuttaa siitä mitään?
   Jokainen on varmaankin tehnyt tai kokenut jotain noloa, mikä muistuu mieleen vielä vuosienki jälkeen...tai sitten siitä muistutetaan. Jokaisesta varmaankin on tuntunut sen nolon jutun/tapahtuman jälkeen siltä, että olisi pitänyt skipata koko päivä ylitse. Mustakin on joskus tuntunut siltä.

Joskus tuntuu, että olisi pitänyt skipata 10.2.2008 ylitse. Koska silloin esitin sen tärkeän kysymyksen - elämän tärkeimmän. No..ei vastaus pistänyt mua itkemään, tunsin vain ja ainoastaan helpotusta. Mutta mihin se johtikin? Ystävyyden/kaveruuden loppumiseen. En mä sitä halunnut, en missään tapauksessa! Tai kiusaamista, mikä johtui vain siitä, että olin paljastanut tunteeni. Se söi itsetuntoani.
   Jotkut varmaan ajattelevat, että anna olla, sano takaisin, älä välitä...jne. Mutta olisipa se ollut niin helppoa. Jos olisin ollut niin vahva - rikkoutumaton, en varmaankaan olisi astellut sosiaaliohjaajan luokse. En olisi itkenyt ja paiskonut kotona tavaroita seinään. En. Kaikki olisi ollut tasaisen mukavaa.
   Koko kasi ja seiskan loppu olivat mulle hirveätä aikaa. Olin niin loppu, henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta todistukseen en antanut sen vaikuttaa. En halunnut sotkea numeroitani siihen. Vaikka olikin rankkaa saada ne nousemaan. Mutta arvokasta.

Arvaatteko, mitä haluaisin muuttaa menneisyydestäni?

Toisaalta, tuo kokemus on vahvistanut minua. Antanut mulle uutta ajatusten suuntaa. Ja kaikki on alkanut muuttua pikku hiljaa - ei ehkä täysin entiselleen (vaikka sitä toivonkin) - paremmaksi. Enää kaikki ei tunnu merkityksettömältä. Se pieni käden heilautus - se pistää sydämen lämpimäksi - koko loppupäiväksi

Hyvää juhannuksen  odottelua kaikille!

Muistuipa eräs tapaus n. vuoden takaa:

Tuttavaperheemme oli meillä kylässä ja minun vastuuni oli leikittää heidän lapsiaan sekä meidän perheen pienimpiä.
   Valitsimme leikkikaluiksemme dublo-legot. Rakentelimme niistä taloja ja leikimme ukoilla ja dublo-eläimillä. Sitten tuttavaperheemme tytär kysyi minulta ihan tosissaan:
"Miten tämä toimii?".
Hänellä oli kädessään dublolegoihin kuuluva sammutusletku. Sitten yritin selittää.
" No kun laitat sen tämän palomiehen käteen, niin voit leikkiä, että se sammuttaa tulipaloa..."
Tyttö oli ihan ymmällään.
   Kuvitteliko hän sitten, että se on joku sähköllä toimiva lelu, joka tökättäisiin pistorasiaan, ja sitten siitä suihkuaisi vettä? Näin minä ainakin arvailisin.

Tuon vierailun jälkeen olen usein miettinyt, kun kuuntelen pikkuveljieni puheita pleikkari-peleistä, että tähänkö on tultu? Että "nykyajan lapset" eivät enää osaa leikkiä muilla leluilla kuin pleikkarilla tai tietokoneella?
   Meidän perheessä kyllä kaikki lapset ovat leikkineet kotia, sairaalaa tms. mutta miten muitten perheissä? Eikö siellä leikitä kirkonrottaa tai kymmenen tikkua laudalla?
60- tai 70-luvuilla syntyneillä laosilla tietenkin on ollut ihan erilainen lapsuus, mutta kyllä silloin 90-luvulla myös vielä leikittiin pihalla ja nukeilla, jos millä.

Joten vanhemmat, jotka tätä lukevat, niin miettikää, millä lapsenne leikkii! Olisiko terveellisempää opettaa lapsellenne kunnon pihaleikkejä, kuin jättää hänet pelaamaan tunkkaiseen huoneeseen!

En tässä nyt tarkoita, että pleikkarit ja tietsikat hiiteen: EN! Onhan niilläkin joskus mukava pelata, mutta liika on aina liikaa!

Hei vaan kaikille!

Iskä lupasi vuosi takaperin kun sain seiskan kevättokarin, että jos kasin keväällä 9 tai yli keskiarvo, saan uuden kannettavan. Niinpä nyt vuosi siitä, tuli todistus, jonka keskiarvo oli 9.4. Niinpä nyt tässä uudella kannettavalla kirjoittelen . Toimii upeasti verrattuna vanhaan romukasaan.

Kouluvuosi oli fyysisesti ja erityisesti henkisesti hyvin raskas. Välillä karjuin kurkku suorana, että miksei se helvetti jo lopu. Mutta koulussa piilotin kaiken huonon olon sisälleni. Nyt ollaan kuitenkin päästy kaiken ohi. Olen vähän väsynyt - mutta onnellinen.

Tänä kesänä mua oottaa ripari, tosin sekin on vasta heinäkuussa. Ootan siltä aika paljon. Alkujakso oli vähän niin ja näin pidinkö siitä vai en.

Toivon, että tämä kesä olisi parempi ja ikimuistoisempi, kuin muut.